työssäoppiminen Hongkong


Aloitin työssäoppimisen 28.10.2019 Salon Hongkongissa. Suoritan siellä kahdeksan viikon työpaikalla toteutuvan oppimis jakson.
Hongkong myy monipuolisesti tuotteita, leluja, hygieniatuotteita, sisustusta, työkaluja jne.
Tällä hetkellä trendi tuotteissa ovat joulutuotteet.
Honkkarilla on todella vaihtelevat esillepano ratkaisut ja ne vaihtelevat todella usein.
Hongkong kuuluu nykyjään Rustalle, joka on pohjoismaiden suurin halpatavaratalo ketju.
Työskentelen niin yksin kuin myös muiden työntekijöiden kanssa. Minulla on siellä yksi työntekijä, jonka kanssa teen paljon projekteja yhdessä. Suurin osa työntekijöistä kuitenkin tekee yksin töitänsä, sillä jokaisella on erilaiset työtehtävät. 





Ensimmäisenä päivänä tein "lumen" jonka päälle saisi laitettua joulukuusia.
Rakensin viisi erilaista muovista joulukuusta ja asettelin ne siististi tekemäni lumen päälle.
Lopuksi laitoin niihin hinnat

Tiistaina siivosin hyllynpäädyn tyhjäksi ja siirsin tuotteet uusille paikoilleen.
Tyhjään hyllynpäätyyn tein uuden esille panon jouluisista lahja idea tuotteista.
Suunnittelin itse järjestyksen ja toteutin sen.

Loppuviikolla olin pyyhe osastolla, jonne toin uusia kylpyhuone tuotteita myyntiin,
laitoin myös joitakin malleja esille, ja järjestelin ja siistin yleisesti osastoa.


viikot 2 ja 3


Toisella viikolla olin työpaikalla vain kaksi päivää.
Torstaina järjestelin joulu osastoa todella paljon. Autoin myös asiakkaita jonkun verran. Hyllytin paljon koko päivän ajan. Siistin myös paikkoja jonkin verran.
Perjantaina jatkoin töitä joulu osastolla. Laitoin paljon uutta tavaraa hyllyyn, sekä pääsin laittamaan hintoja uusiin tuotteisiin.
Kolmannella työ viikolla jatkoimme joulu osaston rakentamista ja hyllytin myös satunnaisesti muitakin osastoja koko viikon ajan. Tein myös myymälän yleistä siistimistä ja järjestelyä.
Tyhjensimme paljon tavaraa varastosta ja teimme lisämyyntiä.



viikot 4 ja 5


viikko 4

Alkuviikon laitoin hälyttimiä tuotteisiin, joihin piti laittaa hälytin. Olin suurimman osan ajasta joulu osastolla koko viikosta. Koristelin monta joulukuusta ja sain tehdä sen oman maun mukaan, eli aluksi suunnittelin miten saisin koristeltua kuuset mahdollisimman hyvän näköisiksi, jonka jälkeen toteutin suunnitelmani. Tämä vei hieman aikaa, sillä koristelin kaikki nämä kuuset yksin, mutta se oli erittäin kivaa saada koristella.
Meille tuli myyntiin myös "pieniä" joulukuusia, jotka olivat pöytä muovikuusia. Niitä oli montaa eri väriä, ja sain suunnitella jokaiselle värille oman koristelu tavan, jonka jälkeen pääsin toteuttamaan koristelun.









Loppuviikolla tein malleja myynnissä olevista tuotteista, kynttilöistä, koristeista ja joulu kapoista.
Hyllytin myös todella paljon uutta tavaraa ja pääsin auttamaan montaa asiakasta. Laitoin myös hintoja malleihin.


viikko 5

Maanantaina ja tiistaina pääsin auttamaan asiakkaita aika paljon. Näytin heille missä heidän etsimänsä tuotteensa olivat, kerroin tuotteista tietoa ja vastailin muihinkin kysymyksiin liittyen työpaikkaani. Toin myös varastolta paljon tavaraa hyllyyn, ja laitoin hintoja paikoilleen.

Keskiviikkona alkoi Black friday, jolloin asiakkaita joutui auttamaan todella paljon enemmän kuin normaalisti. Jouduimme laittamaan todella nopeaan tahtiin uusia tuotteita esille ja täyttämään tyhjiä, hyllyjä. Koko loppu viikko oli todella kiireinen, perjantaina oli kaikkein kiireisin päivä, jolloin autoin eniten asiakkaita.


viikko 6

maanantai, tiistai ja keskiviikko 

Keräsin myymälästä rikkinäisiä tuotteita pois. Toin myös todella paljon uusia tuotteita esille ja tein yleistä siistimistä myymälässä. Laitoimme myös joulu osastolle jouluvaloista malleja esille. Jouduimme ratkaisemaan sen myötä monia ongelmia, kuten: mistä saamme sähköä valoille? Miten saamme kaikki valot esille? Miten saamme turhat johdot piiloon? jne. Ratkaisimme kuitenkin kaikki ongelmat hyvin, ja loppu tulos oli hyvä.


torstai

Järjestelimme joitakin hyllyjä kokonaan uudestaan ja siirsimme joidenkin tuotteiden paikkoja, jotta myymälä olisi siistimpi. Teimme myös hylly rakennelmia, jotta kaikki tuotteet olisivat mahdollisimman hyvin esillä. Siivosimme myös paljon myymälää, sekä pääsimme laittamaan lisää tuotteita hyllyyn.





muut kirjoitukseni hongkong myymälästä täältä

viikko 7

maanantaina 

Olin lähes koko päivän joulu puolella. Siistin joulu osastoa todella paljon, ja autoin todella montaa asiakasta joulu tuotteiden kanssa. Asettelin uudestaan myös joulu pienoismalleja, joista otin myös muutaman kivan kuvan tänne blogiin.



Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina

Laitoin uusia tuotteita myymälään paljon. Pääsin auttamaan kassa alueelle tuotteiden järjestelyä, sekä pääsin auttamaan asiakkaita. Siistin myös myymälää niin paljon kuin ehdin. Kastelin myös kaikki kukat jotka meillä oli myynnissä. Siistin kukkien paikkoja ja kerroin niistä asiakkaille.
Hyllytin todella paljon uusia tuotteita. Hankin myös hintoja tuotteille, joista ne puuttuivat





perjantaina 

Laitoin puuttuvat hinnat paikoilleen joulu osastolla, sekä puhalsin ilmapalloja, joista muodostui jouluinen lausahdus. Teippasin ilmapallot sopivaan kohtaan, josta asiakas näkee ne hyvin. Pääsin myös auttamaan samalla asiakkaita joulumielisissä asioissa.

viikko 8

Maanantaina ja tiistaina siistimme myymälää ja laitoimme viimeisiä joulu tuotteita hyllyihin.
Työviikko loppui minulla jo tiistaihin. 

Kommentit